Tekstit

Hanna hurahti myös Facebookissa

Kuva
Nyt on blogitekstit myös helposti luettavissa Facebookissa.   Käykäähän tykkäämässä:   www.facebook.com/hannahurahti Kiitos! 

Kankaanpainantaa

Kuva
Keittiö ja kodinhoitohuone ovat saaneet uudet ilmeet. Värit saadaan aikaan, kun painoemulsioon sekoitetaan pigmenttiväriä. Valkoinen on peittoemulsiota. Kuviot olen painanut valmiilla seulalla. Väri levitetään painettavalle kankaalle painoseulan läpi kumiteräisen lastan avulla. Väri kiinnitetään kankaalle silittämällä.    Kukkakuvio on tehty hopealla peittovärillä, piirtoheitinkalvosta tehtyä sapluunaa apuna käyttäen. Eli tässä on painettu sapluunalla taustalle väri ja jäljelle jäävä kankaan painamaton osa muodostaa kukkakuvion (neljän kuvion keskelle).          Olen tehnyt myös kankaita käyttäen "leimasimena" puun palasta. Puunsyyt jäävät mukavasti näkyviin kankaalle.   Ja kauppakassikin on saanut uuden ilmeen. Nyt kelpaa kantaa maitoja kaupasta!

Omat saippuat

Kuva
Kävin pari viikkoa sitten saippuakurssilla Taitokeskus Aivialla. Kurssin veti Pauliina Pirttiaho - Kiitos! Innostuin näistä niin, että tilasin Saippuapajalta hieman tarvikkeita. Saippuan valmistus tapahtuu näin:  Sulata kovat rasvat kattilassa.  Yhdistä rasvat ja öljyt.  Punnitse vesi lasipurkkiin jossa on kansi.  Kaada lipeä veden sekaan ja sulje kansi.  Sekoita purkkia pyörivin liikkein ja raota kantta välillä, jotta paine pääsee pois.  Huom! Seos kuumenee.  Muista suojavarusteet lipeää käsiteltäessä.  Kun seos ei enää polta käsiä muovihanskojen läpi, sekoita se rasvojen sekaan.  Sekoita sauvasekoittimella lyhyin surautuksin.  Sekoita kunnes seos muuttuu kiisselimäiseksi.  Lisää tuoksut ja lisukkeet.  Kaada muotteihin.  Peitä kelmulla ja pyyhkeellä edistääksesi geelivaihetta.  24 tunnin kuluttua saippua on käynyt läpi geelivaiheen ja se on kovettunut sen verran, että on valmis leikat...

Työtilat

Kuva
Tällä viikolla olen ahkeroinut ryijyn kimpussa. Tässä kuva työtilastani eli meidän kodinhoitohuoneesta. Asento ei siis järin ergonominen ole mutta lampaantaljalla on silti mukava istua ryijyä kutoessa. Kertokaas käsitöiden ystävät, millaisia työtiloja teiltä kotoa löytyy?

Taitokeskuksen verstasmyyjäiset

Kuva
Tänään poikkesin Taitokeskuksen verstasmyyjäisissä Jyväskylän Kivääritehtaalla. Tai no poikkesin ja poikkesin, reilu pari tuntiahan siellä vierähti. Tarjolla oli monipuolinen kattaus käsityömaailmaa - käsityö- ja materiaalimyyntiä, työnäytöksiä sekä kynttilöiden pintavärjäyspaja. Marjo Kokkosen työnäytös: Roosa nauha, Tähti-sukat Kynttiläpajassa pääsi värjäämään kynttilöitä. Lasitaituri Taina Pölläsen ihania pöllöjä. www.lasitaituri.fi Kati Keskisen söpöjä piparikortteja.  Kati Keskisen koreja trikookuteesta. Miia Hutun kortteja, julisteita, tiskirättejä ja koottavia lahjarasioita. Ostoksille pääset osoitteessa omituinendesign.mycashflow.fi. Anneli Sirkan herkkiä enkeleitä ja sydämiä. annelisirkka@gmail.com Niin söpöjä nämä Tanja Lusuan neuvolakortin suojakannet ja syöttölaput. www.facebook.com/talisadesing Roosa nauha-lankoja ihanissa väreissä. Aivan ihanan pirteitä värejä löytyy myös trikookuteista.

Villan kastovärjäys

Kuva
100 g villaa 5 litraa vettä 1-4 g väriainetta 5-10 g glauber- tai ruokasuolaa 10-15 ml ruokaetikkaa (ph 5) 1. Mittaa 40 asteinen vesi kattilaan. 2. Lisää suola ja etikka. 3. Sekoita väri pieneen määrään vettä ja kaada se kattilaan. 4. Keitä liemi hellalla 100 asteeseen, sekoita välillä. 5. Kastele villavyyhti. 6. Kasta villa kattilassa rauhallisesti. Huuhtele lämpimällä vedellä kastamisen jälkeen,  kun villa on hieman jähtynyt. 7. Laita villa vielä lämpimään etikkaveteen muutamaksi minuutiksi (5 litraa vettä ja 1 dl etikkaa) 8. Huuhtele ja kuivaa. Kuvan valkoinen villalanka vyyhti on ensin kasteltu turkoosissa liemessä ja sitten huuhtelun jälkeen sinisessä. Väreinä happovärit Telon Türkis M-5G 85% ja Supralan Blau GLW.

Etelä-pohojalaasen oma puukkoo!

Kuva
Etelä-pohjalaisethan ovat aina olleet puukko-kansaa. Minäkin yritän pitää yllä perinnettä ja harjoitella tämän taidon. Siispä ensin lähdin Manalanpajalle seppä Markuksen kanssa takomaan terän. Hyvä puukonterä tehdään hiiliteräksestä. Terä kuumennetiin hiiliahjossa ja taottiin pajavasaralla muotoonsa. Sitten terä karkaistiin kädenlämpöisessä vedessä, jotta hiilipitoinen teräs saatiin kovenemaan. Viimeisenä tapahtuu päästäminen eli vielä terä n. tunniksi uuniin (170 astetta). Näin terä on valmis hiottavaksi. Perän tein omenapuusta. Se on kaunis puulaji, koska sydänpuu on huomattavasti erivärinen muuhun puuhun verrattuna. Omenapuussa ongelmana on halkeamat joita syntyy yleensä runsaasti puun kuivuessa. Puu käsiteltiin öljyllä. Perään porattiin reikä terälle. Terä kiinnitettiin vielä kaksikomponenttiliiman avulla. Tuppi on tehty paksusta nahasta. Nahka kannattaisi vielä käsitellä satularasvalla, jotta siitä saadaan likaa hylkivä. Kyllä oli hienoa ...

Uutta ja vanhaa hopeaa

Kuva
Taas valmistui uusia koruja - hopea on ihanaa! Sahasin hopealaatasta pyöreän ja taoin kuoppa-alasimella sen kuperaksi. Korun kuviot on "piirrelty" dremelin terällä. Korvikset sahasin, viilasin ja naputtelin kiilapäisellä vasaralla sekä elävöitin pintaa vielä dremelillä. Hopean hohtoa-postauksessa tarkemmin hopea-korujen valmistuksesta. Nämä korut vielä kiiltävät mutta tässä tummuneen hopean puhdistukseen vanha konsti. Vuoraa kulho alumiinifoliolla. Laita kulhoon kuuma vesi ja 1-2 ruokalusikallista ruokasoodaa. Anna hopeiden liota vedessä tunnista kahteen. Hinkkaa korut pumpulilla tai tops-puikolla. Testasin vanhoilla hopealusikoilla ja sehän toimii!

Syksy

Kuva
Missä meidän pihan ruska viipyy? Naapureiden vaahterat hohtavat kauniissa väreissä - keltaista, oranssia, punaista, kuparia. Meidän pihassa vaahterat pysyvät vihreinä. Otin puusta lehden ja sahasin sen mukaisen palan kuparista. Emaloin sen ja näin meilläkin on edes yksi syksyn värinen lehti. Emaloinnista olen kertonut tarkemmin aiemmassa Emalointi-postauksessa. Nyt on kuparin hohtoa kotona. Toivottavasti lehti näkyy edes vähän Perfect Home-tuotteiden hohdon seasta. Ihanaa tunnelmaa pimeneviin syysiltoihin!

Hopean hohtoa

Kuva
Sitten taas korujen tekoon. Millisestä hopealevystä sahataan sopiva palanen. Sormukselle kannattaa tehdä ensin kaava paperista. Porasin laattaan sydämen kohdalle reijän ja sahasin lehtisahalla siihen sydänkuvion. Hioin reunat ja kuvion. Laatan suojakalvo kannattaa pitää tähän asti, jotta vältytään turhilta naarmuilta. Kuumensin levyn kaasupolttimella jotta se pehmenee työstöä varten. Naputtelin sormuksen pyöreäksi nylonvasaralla. Viimeisenä sormus kiilloitetaan ja pestään. Voi että siitä tuli kiva ja kiiltävä!

Emalointi

Kuva
Emalointi on hyvin vanha metallien koristelutekniikka. Emali on läpinäkymätöntä lasia, joka muodostuu alumiini-boori-silikaattilasista ja siihen lisätyistä väriaineista. Emalijauhe kiinnittyy sulaessaan metalliin 700-850 asteessa minuutissa, parissa. Nämä kaikki korut ovat tehty kuparista. Keskimmäisessä kuvassa kupari on ensin taottu pallopäävasaralla. Muissa koruissa emalijauhe on ripoteltu suoraan karhunkielellä hinkatun kuparilevyn päälle. Emalijauheita on lyijyllisiä ja lyijyttömiä. Jos haluat yhdistää eri värejä kannattaa ne olla kaikki joko lyijyllisiä tai lyijyttömiä. Oikean puoleisessa korussa on ensin poltettu pohjaväriksi lime. Emalipinnan päälle on ripoteltu vielä keltaista ja emali on sulatettu uudelleen. Emalityyppejä on erilaisia - läpinäkyvästä emalista (transparent) läpinäkymättömään (opakki).