Tekstit

Makramee kynttiläamppeli

Kuva
Eilen solmeilin kynttiläamppelin kierrätyspuuvillaisesta Lankavan Minimop-langasta. Tähän työhön käytin 8 langanpätkää, 3,2 metrisiä. Tämä on helppo ja nopea tehdä ja solmuista tarvitsee hallita vain tasosolmu ja kaksoistasosolmu. Amppelin sisällä paristokäyttöinen led-kynttilä ajastimella. Laitetaan kynttilät palamaan, niin selvitään taas näistä parista pimeimmästä kuukaudesta!

Makrameekassi

Kuva
Kesäinen makramee eväskassi valmistuu tunnissa, parissa. Käytin kassiin Lankavan kierrätyspuuvillasta valmistettua Paulina punoskudetta. Leikkasin punoskuteesta kaksikymmentä 3,5 metristä pätkää. Halusin kapean ja pitkän kassin. Leveyttä on helppo saada lisäämällä solmuja. Muita vaan, että tarvitset parillisen määrän lankoja.  Leivonpää aloitussolmut molempiin kantorenkaisiin (kuva). Renkaat ovat vanhasta käsilaukusta. Viisi kaksoistasosolmua molemmille puolille ja seuraavalla kierroksella puolien yhdistäminen kaksoistasosolmulla. Ohje solmuun löytyy aiemmasta postauksesta . Kassinpohjan somin ensin kaksoistasosolmuilla ristiin (kuva) ja vielä lopuksi solmin vastakkaiset langat yhteen. Eväät kassiin ja kesän rientoihin!

Joulutunnelmaa

Kuva
Koska uusia käsitöitä ei näytä syntyvän joululomallakaan, niin laitetaan edes yksi kuva meidän joulutunnelmasta.  Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille lukijoille!

Jouluiloa

Kuva
Hurahtanut toivottaa kaikille  hyvää ja rauhallista Joulua! Kuvassa tiffanylasityöni 20 vuoden takaa. 

Tiskirätti bambulangasta

Kuva
Olen virkannut bambulangasta tiskirättejä. Nämä bambulankaiset, ekologiset keittiörätit ovat käteviä, kestäviä ja luonnostaan antibakteerisia. Olen pessyt rätit 60 asteessa ja ne näyttävät edelleen kun uusilta ja imukyky vain näyttää parantuvan pesun myötä. Langaksi voi valita vaikka Blend Bamboon ja värivaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun. Prinsessajutun blogista voi käydä kurkkaamassa  ohjeita  tiskirätteihin.

Syysiltojen solmeiluja

Kuva
Kävin poikien kanssa metsäretkellä ja pienimmäinen löysi matkalta aarteen eli puukepin. Ja äiti sai idean! Kepin pesu ja kuivaus ja muutamia solmuja Lankavan Paulina punoskuteesta. Siinä se eteisessä roikkuu, uusin makramee seinävaate. Idea omasta päästä. On taas ihanan valoista, kun saatiin vähän lunta. Ihania loppusyksyn päiviä kaikille!

Makramee-amppeli

Kuva
Olen tainnut taas hurahtaa ja tällä kerralla aiheena on makramee. Nyt olen solmeillut kukka-amppeleita. Näissä lankana Lankavan Paulina punoskude ja solmuista tarvitsee osata umpisolmu, tasosolmu ja kaksoistasosolmu. Täytyy varmaan lähteä kukkakaupoille!

Makramee kesäverhot

Kuva
Keittiössä on uudet makramee kesäverhot. Nämä verhot on helppo ja nopea solmia. Lankana on Lankavan Paulina punoskude ja solmut ovat kaksoistasosolmuja. Lankaa varasin 2 x haluttu pituus. Yksinkertaiset, valoisat ja ilmavat! Makramee-nauhan ohje löytyy täältä . Nauhassa tehdään tuota kaksoistasosolmua vaan putkeen.

Mattoja ja aikapulaa

Kuva
Hurahtaneen kangaspuut ovat tilanpuutteen vuoksi maalla, yli sadan kilometrin päässä kotoa. Sinne ei noin vaan lähdetäkkään hetkeksi kutomaan. Tänä kesänä olen sentään saanut pari metriä aikaiseksi, aina muiden hommien lomassa. Nyt laitoin puut jo "talviteloille", koska aloitan elokuun alussa työt. Siis menen oikeisiin töihin! Viimeiset neljä vuotta olen opiskellut ja ollut kotiäitinä, joten käsitöille on aina välillä jäänyt aikaa. Mutta entä jatkossa? Kuinka paljon viikossa kerkiää 40 tunnin töissä olon ja kotihommien ja lasten kanssa vietetyn ajan jälkeen muka tehdä käsitöitä? Sen näkee sitten...

Vanhoille ikkunaruuduille uusi elämä

Kuva
Vanhan lampolan vintiltä löytyi kasa vanhoja ikkunaruutuja. Pesin ikkunat ja pokat hinkkasin astiaharjalla, jotta sain hilseilevän maalin irtoamaan. Aurinko kuivatti ikkunanpokat nopeasti. Taakse naputtelin nastat, joiden väliin solmin ohuet  narut. Verhonipsuilla kuvat kiinni ja taulu seinälle. Perheenjäsenet pääsevät katselemaan vanhan ladon ikkunasta, kun ennätän valita kuvat. Testasin vain kehyksen toimivuutta omilla vanhoilla pönötyskuvilla (voi apua!).

Makramee seinävaate

Kuva
Aamupäivällä meni kaikki mönkään joten aivot narikkaan ja solmeilemaan. Tein hajonneeseen henkariin makramee seinävaatteen. Makrametyöt ovat siitä ihania, että työtä ei tarvitse välttämättä suunnitella kokonaan etukäteen vaan työ muokkautuu solmeilun edetessä. Lankana on Lankavan Paulina punoskude ja malli syntyi siis ihan omasta päästä. Tässä työssä käytin kohosolmuja sekä kaksoistasosolmuja. Heti tuli parempi olo. Ja tykkään tuosta!

Kesän puuhailuja

Kuva
Alkukesä on mennyt lomaillessa Rodoksella ja raksa-apulaisena touhutessa Etelä-Pohjanmaalla. Tässä nopea postaus aiheesta, koska onhan tämäkin käsityötä. Vai mitä olette mieltä? Maalla on käynnissä uuden pihasaunan rakentaminen. Toinen kesä on nyt menossa tämän projektin parissa ja saunatupa saatiin kertaalleen maalattua. Maalaaminen on kyllä mukavaa puuhaa. Sutiminen on helppoa, kun on hyvä pensseli ja kunnon maali. Ikkunapokat saatiin myös asennettua tällä viikolla. Tilkevaraa jäin toiseen reunaan enemmän ja toiseen taas vähemmän mutta suoraan saatiin karmit lopulta. Saunatuvan lattia valettiin. Siinä sai heittää betonimyllyyn muutaman lapiollisen hiekkaa ja sementtiä. Ei tarvi punttikselle lähteä! Kattoruoteita naulatessa kädet saa mukavan kipeiksi. Naulapyssykin on jo keksitty mutta perintesellä tyylillä mennään (aina on menty). Seuraavana päästäänkin sitten jo villoitus hommiin.  Ai niin... Omena ei kauas puusta putoa? Vai olette...

Keinutuolin entisöinti

Kuva
Olen saanut enoltani Mikolta vuosia sitten keinutuolin, joka on kulkenut matkassa jo useammassa kodissa. Keinutuoli-parka on vaan joutunut aina terassille, ensin tilanpuutteen vuoksi ja myöhemmin huonokuntoisuuden. Pistetään tämä Peränteläisen Kuusiston Arvon 1970-luvulla tekemä keinutuoli kuntoon. Ja tästähän homma lähti käyntiin kaksi vuotta sitten. Tästä tulikin siis pidempi projekti, kun alun perin kuvittelin. Niinhän siinä joskun aina tuppaa käymään - aikapula, laiskuus, osaamattomuus ja yhden osan hukkaaminen (löytyi kyllä myöhemmin) pitkittivät tässä tapauksessa projektia. Apuja hain Aivian entisöintikurssilta. Ilman pätevän open Annan apua ja vinkkejä tuskin olisin saanut aikaan keinutuolia, joka on kuin uusi. Ensin siis irroittelin kaikki puunaulat ja osat toisistaan. Seuraavana olikin vuorossa pitkä kuivattelu, koska tuoli oli ollut kosteassa. Muutama pinnapuu oli poikki ja naulattu eli poistin naulat liimasin palat takaisin yhteen. Hei älkää koskaan korjatko m...

Mikä sinulle on mieluisin käsityötekniikka? (Arvonta)

Kuva
Kesäkuussa juhlitaan Hanna hurahti -blogin kolmevuotista taivalta. Kiitos teille ihanat lukijat, tykkääjät ja seuraajat näistä kolmesta vuodesta! Juhlan kunniaksi ajattelin järjestää synttäriarvonnan. Ihania saippuoita valmistava Onnenpussi on lahjoittanut arvontaan lahjapakkauksen, joka sisältää Rasparperihyve suolasaippuan sekä Lumous suola-narusaippuan. Onnenpussi valmistaa käsin hellävaraisia suolasaippuoita ja saippuoita huolella, rakkaudella ja ammattitaidolla. Kannattaa käydä tutustumassa Onnenpussin nettipuotiin . Raparperihyveessä on suloinen, raikkaan kirpeä raparperituoksu mansikan, vadelman, appelsiinin ja omenan vivahteilla. Lumouksessa on hento vihreän teen tuoksu, jossa on mukana vihreitä lehtiä, passionin kukkasia, bergamonttia, freesiaa ja granaattiomenaa. Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, mikä sinulle on mieluisin käsityötekniikka. Muista jättäää kommenttiin sähköpostiosoitteesi tai varmista, että tavoitan sinut facebookin ...

Virkattu kauluri

Kuva
Kevätaurinko lämmittää ihanasti. Olen nautiskellut auringosta terassilla virkaten kauluria. Kelit on nyt kohdillaan ja kauluria ei tarvita mutta eiköhän se syksy sieltä taas tule (aivan liian nopeasti). Minulla oli kaapissa Dropsin Big Delight villalankaa kaksi kerää ja ajattelin katsoa netistä vinkkejä mitä siitä tekisi. Dropsin sivuilta löytyy ilmaisia ohjeita  ja siellä voi kätevästi etsiä valitsemalla esim. mitä lankaa käytät ja haluatko virkata vai neuloa. Valitsin sieltä ohjeeksi Jasmine - virkattu kauluri. Omasta mielestäni kaulurista tuli hieman liian tiukka, kun sen kääntää kahdesti kaulan ympäri. Toki taidan virkata vähän liian tiukkaa. Tuolla Dropsin sivulla kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa mitä kaikkea sieltä löytyykään!