Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Keinutuolin entisöinti

Kuva
Olen saanut enoltani Mikolta vuosia sitten keinutuolin, joka on kulkenut matkassa jo useammassa kodissa. Keinutuoli-parka on vaan joutunut aina terassille, ensin tilanpuutteen vuoksi ja myöhemmin huonokuntoisuuden. Pistetään tämä Peränteläisen Kuusiston Arvon 1970-luvulla tekemä keinutuoli kuntoon. Ja tästähän homma lähti käyntiin kaksi vuotta sitten. Tästä tulikin siis pidempi projekti, kun alun perin kuvittelin. Niinhän siinä joskun aina tuppaa käymään - aikapula, laiskuus, osaamattomuus ja yhden osan hukkaaminen (löytyi kyllä myöhemmin) pitkittivät tässä tapauksessa projektia. Apuja hain Aivian entisöintikurssilta. Ilman pätevän open Annan apua ja vinkkejä tuskin olisin saanut aikaan keinutuolia, joka on kuin uusi. Ensin siis irroittelin kaikki puunaulat ja osat toisistaan. Seuraavana olikin vuorossa pitkä kuivattelu, koska tuoli oli ollut kosteassa. Muutama pinnapuu oli poikki ja naulattu eli poistin naulat liimasin palat takaisin yhteen. Hei älkää koskaan korjatko m

Mikä sinulle on mieluisin käsityötekniikka? (Arvonta)

Kuva
Kesäkuussa juhlitaan Hanna hurahti -blogin kolmevuotista taivalta. Kiitos teille ihanat lukijat, tykkääjät ja seuraajat näistä kolmesta vuodesta! Juhlan kunniaksi ajattelin järjestää synttäriarvonnan. Ihania saippuoita valmistava Onnenpussi on lahjoittanut arvontaan lahjapakkauksen, joka sisältää Rasparperihyve suolasaippuan sekä Lumous suola-narusaippuan. Onnenpussi valmistaa käsin hellävaraisia suolasaippuoita ja saippuoita huolella, rakkaudella ja ammattitaidolla. Kannattaa käydä tutustumassa Onnenpussin nettipuotiin . Raparperihyveessä on suloinen, raikkaan kirpeä raparperituoksu mansikan, vadelman, appelsiinin ja omenan vivahteilla. Lumouksessa on hento vihreän teen tuoksu, jossa on mukana vihreitä lehtiä, passionin kukkasia, bergamonttia, freesiaa ja granaattiomenaa. Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, mikä sinulle on mieluisin käsityötekniikka. Muista jättäää kommenttiin sähköpostiosoitteesi tai varmista, että tavoitan sinut facebookin