DIY makramee-lampunvarjostin

 Eilisen illan ja tämän aamun aikana syntyi makramee-lampunvarjostin. Sormikin alkaa olla siinä kunnossa, että pääsee taas käsitöitä tekemään. Solmiminen ei leikattuun etusormeen sattunut, enemmän olkapäissä tämä tuntuu, koska tykkään pitää työn ergonomisesti liian korkealla.


Lasten vanha lamppu oli niin kulahtanut, että siitä oli aika luopua. Kehikko piti ottaa tietysti talteen.


Solmeiluun käytin Lankavan Minimop kierrätyspuuvillalankaa. Langat leikkasin tähän työhön suunnilleen kaksi metrisiksi.


Ohjeita en yleensä katsele vaan solmin luovasti. Työn edetessä ajatus työstä saattaa muuttua montakin kertaa.


Siitähän se alkaa hahmottua. Välillä jouduin purkamaan ja lisäämään pari lankaakin, koska langat ei jakaantuneetkaan tasan.


Taso- ja kaksoistasosolmuja käyttämällä tämäkin työ valmistuu. Tasosolmuja peräkkäin tekemällä lanka kiertyy spiraaliksi ja kaksoistasosolmu on tuo pohjalla oleva solmu. Näistä löytyy hyvin ohjeita ja ovat tosi helpot solmut opetella. Sitten vielä solmitaan rengas kiinni ja tasataan hapsut.


Hapsut ajattelin jättää pitkiksi. Niitähän voi lyhentää, jos alkavat kovasti hapsottaa. Ja jos uudistusta kaipaa, lampusta saa ihan erinäköisen leikkaamalla hapsut lyhyemmiksi ja kampaamalla ne auki. Olen kovin tyytyväinen lopputulokseen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loimen laitto kangaspuihin

Makramee kesäverhot

Makramee seinävaate